JÄRRIKALA!

Viime loppuviikosta meillä ei ollut kamalasti valokuvausreissuja sillä osa henkilökunnasta oli lomalla joten pysyttelimme leirintäkeskuksen lähettyvillä ja suunittelimme Skoganvarre tienvarsikylttejä. Lauantaina kuitenkin pääsimme käymään Silfarin kanjonilla. Vesi oli kauniin vihreän sävyistä joka houkutteli uimaan. Harmi vain että tuuli sen verran ja oli pilvistä ettemme pystyneet näkemään kanjonissa uivia lohia.

Matkalla tuli myös puheeksi ettei osa meistä ollut koskaan maistanut valaan lihaa. No suuntasimme tietysti lähimpään kauppaan ja ostimme 1,6kg klöntin. Liha oli peräisin lahtivalaasta ja yllättyimme siitä että kuinka punaista liha oli. Ainakin minä odotin samanlaista väriä kuten kalanliha on mutta onhan valaat nisäkkäitä.  Vielä suurempi yllätys oli se että liha maistui aivan naudanlihalta ja valaan liha on täällä halvinta lihaa. 

Sunnuntaina kävimme soutelemassa viereisessä järvessä ja kävimme saamelaisten uhrisaaressa.  Odotimme kyllä löytävämme saarelta jotain joka vahvistaisi miksi saarta kutsutaan uhrisaareksi mutta löysimme vain kepin jossa oli jotain (ehkä?) saameksi.

Eilen sitten pääsimmekin taas hieman tosi hommiin. Lähdimme meidän kalastusoppaan Jarin kanssa noin kahdeksaksi tunniksi kalastamaan lohta.  Heti kun auto oli parkissa näimme ensimmäisen lohen joka hyppäsi vastavirtaan. Edes kaupan kalatiskillä emme ole koskaan nähneet niin suuria kaloja.  Minä ja Camilla  kuvailimme Jarin kalastusta ja kaikkea mitä ympärillämme oli, esim lampaita jotka saivat alueella liikkua vapaasti ilman aitauksia.  Lohet vain hyppelivät mutta kova tuuli vaikeutti perhokalastusta.  Pysyttelimme saman joen ääressä mutta vaihtelimme paikkaa ja yhdessä joen mutkassa     jokin kala jo tarttui kiinni mutta pääsi nopeasti irti.  Tuuli vain yltyi ja satoi sen verran että hetkeen ei viitsinyt pitää kameroita esillä.  Me olisimme olleet jo valmiita luovuttamaan mutta koska Jari tahtoi selvästi jatkaa emme sanoneet mitään. Lopulta sade lakkasi ja vaikka tuuli ei ollut yhtään hellittänyt, päätimme tehdä nuotion että pääsimme paistamaan makkaraa Jarin vielä kalastaessa. Taas kerran kävi  kala perhossa mutta pääsi jälleen vapaaksi. Kello oli yli viiden ja Jarin kalastuslupa oli loppumassa kuudelta joten keräsimme kamppeemme ja teimme lähtöä. Jari halusi kuitenkin vielä pysähtyä ensimmäisessä paikassa missä olimme olleet ja mekin halusimme vielä yrittää saada videokuvaa hyppäävästä lohesta ja siinä me myös onnistuimme.  Hyppäämisen taltiointi tuntui jo voitolta ja se korvasi kolmen tunnin sateessa seisomisen mutta sitten Jari huusi että nyt on kala kiinni.  Ja se oli iso. 

15 minuuttia kuvasimme kuinka Jari väsytti suurinta lohta minkä olimme koskaan nähneet, 122cm ja 18,08kg. Lopulta kun lohi oltiin saatu ylös se tuotiin lerintäkeskukseen ja jos naiset soittelevat toisilleen uusista kengistä niin miehet soittelevat toisilleen kaloista.  Saimme hyvää videomateriaalia kalastuksesta mainostraileria varten mutta toivottavasti pääsemme vielä kuvaamaan lisää.